tiistai 14. kesäkuuta 2011

puistoja

tässä vaiheessa piknik-herkut näyttivät lähinnä jo taistelutantereelta


Sunnuntaina oli tollanen ruokabloggaajien piknik-homma Koffissa jossa nyt muutenkin tulee oltua aikalailla. Oli paljon ihmisiä, ainakin neljää piirakkaa, 200 salaattia, mun pari vähän kiireessä väännettyä patonkia ja lättästä ciebattaa, mansikkamohitoa(sori vadelma) ja pullotolkulla viiniä.

pikapatongit ruisrouheella


läpileikkaus


Sain sieltä jostain syystä valkosipulin ja siitä tein tämmösen pottufocaccian valkosipulistroisselilla. Pohjaksi focaccia valitulla ohjeella ja päälle oliiviöljyä ja stroisseli. Stoisselihan on yleensä se makea muru mitä leipomoissa lätkitään kaiken maailman pullien päälle(esim. big texax-pulla) mutta tämä on tällanen super valkkariversio. Joskus olen lukenut että parmesaani ja vastaavat alkaa heti kulahtamaan ja kuolemaan kun se iso juusto kiekko leikataan auki. Tässä ohjeessa käytetty parmesaani löytyi jostain jääkaapinperältä ja luulen että se oli jo ehtinyt syntyä uudestaankin.


valkosipulimuru
jokunen valkosipulin kynsi
jauhoja
oliiviöljyä
parmesaania
suolaa
pippuria
+muuta kivaa

Mortteloi morttelissa valkkarit, oljy, pippuri ja suola atomeiksi. Sekoita sekaan niin paljon jauhoja että kamasta tulee muroisaa ja laita sekaan vielä sopivan paljon parmesaania. Riivaa focaccia palloksi ja anna levätä jokunen tunti pöydällä, littaa ja laita stoisseli ja vähän öljyä päälle.

muruseni


koska ihmisistä ei saa laittaa kuulemma kuvia esiin ilman lupaa niin sensuroin ne, oikeesti ne kaikki 27 mitä otin ja silti käytin vaan yhen


hubbabubban makuinen mansikkamohito(sori vadelma), hitti varmasti 16-vuotiaiden keskuudessa


pizzamainos


6 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Oliko ne patongit tehty tuolla "suomileipä" ohjeella? Ne oli niin hyvän näköisiä että söin niitä vaikka olin juuri lapannut 3 kakkupalaa lautaselle. Aargh, yritän saada mun videopostauksen huomenna valmiiksi. En lupaa.

Hanna kirjoitti...

Nythän mie muistankin minne mun valkosipuli on kadonnut! Ja se punainen lemmenjuoma oli vadelmaa eikä mansikkaa, ettäs tiijät!

aleksi kirjoitti...

jenni: joo se oli se mutta puisto versiossa oli vähän enemmän hiivaa kun en sen antanut lepäillä juuri yhtään. hyvä leipä tosiaan, siksi kerrakin käytin jotain reseptiä uudestaan..

hanna: annoit jostain syystä sen sipulin mulle..

ja korjasin juomat :)

Hanna Takala kirjoitti...

Mä karkasin kaupungista jo aamukymmeneltä, kaikesta sosiaalisesta mediasta puhumisesta niin väsyneenä ettei pystynyt enää olemaan hetkeäkään sosiaalinen.

Mitja kirjoitti...

tokassa kuvassa silmät osu ensin doepferiin!

aleksi kirjoitti...

mitja: taitaa siinä näkyä vähän flamen ja intellijellinkin modulia :)