perjantai 6. huhtikuuta 2012

pastel de nata

ihania


Nämä on tuntuneet olevan jonkun sortin puheenaihe tässä viikoilla. Tänään keittelin aamusella ensiaskareiksi vaniljakreemin joka oli tarkotus maustaa paahdetuista seesaminsiememistä tehdyllä massalla ja seesamiöljyllä. Kreemin ajateltu loppusijoutuskohde oli eclairit johon olin (tietty! daa!) tekemässä seesamicraquelin vielä päälle. Kaikki munat meni kuitenkin jo kreemiin ja vaikka pääsisen pitäisi olla munarikasta aikaa niin jotkut pääsiäispuput oli pistäneet joka kaupan kiinni ja niin tuulihattuhommat jäi. Facebookissa sitte mua painostettiin piiraiden tekoon.

rulla


pastei de nata
vaniljakreemia
voitaikinaa

Pastei de natan ohje on samaan tyyliin typerä kun vaikka mansikkakakun, pohja, mansikoita, kermaa ja kakkua. Näissä vaan pohjaksi voitaikina joka rullataan, rullasta leikataan ympyröitä jotka pökitään muottiin(nää taas nosti mun vihaa silikonilelupaskaan, vähän vaikea painella taikinaa muottiin hyvin joka venyy ja reunoista tulee niin rumat) ja pohjat täytetään vaniljakiisselillä. Piiraat paistetaan niin kuumassa uunissa kun lähtee kunnes pinta lähes palaa. Kuulostaa ja onkin sinänsä tosi helpoa mutta kaksi osaa joista nämä tehdään voi mennä pillalle niin tuhannella tavalla, varsikin kun tollaset kiisselit on mulle ihan tuntemattomia ja tuo kaasu-uuni ei ole yhteen sopiva voitaikinan kanssa(tai sitte en vaan osaa). Aika hirveitä tuli.

toinen kerta


4 kommenttia:

masuuu kirjoitti...

Hei!

Täytyy näin ensialkuun kiittää loistavasta blogista, jonka pariin olen vasta vähän aikaa sitten löytänyt.
Juttujas on ilo lukea! :)

Mitä tähän kirjoitukseen tulee (ja Hannan soppa-blogia itsekin lukevana) kiinnostaisi tietää minkä ohjeen mukaan teit näitä?

Jos kokeilemas ohje ei ollut toimiva, niin mielenkiinnosta voisin koittaa jotain muuta ohjetta. (Mullakin on kaasu-uuni, eikä se ole kyllä aiemmin temppuillut voitaikinan kanssa enempää kuin muidenkaan?)

Meinaan vaikka noi ei tosiaan ollut sun mielestä hyviä, niin siitä huolimatta ne kuitenkin näyttää siltä :D

aleksi kirjoitti...

en oikeen tehnyt minkään ohjeen mukaan ja luulen että toi kreemi olikin vähän vääränlaista. voitaikina kun on aina samaa niin heitin jotain vaan kasaan ilman mittaamista. voitaikinoita olen tehnyt monellakin ohjeella ja vaikka millä kikoilla mutta koskaan siitä ei tule oikeen kunnollista ja oon päättänyt lopulta syyttää uunia. macaronejakaan tolla ei tunnu saavan aikaan.

tätä ohjetta piti koittaa mutta sitte se menikin noin :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei kokeilin tota syrupandtangin ohjetta - toimi! Pohjista tuli huonot mut täyte oli hyvä. Keittelin maidossa myös kanelitankoa, jonka keksin jostain muusta ohjeesta. Paistaminen ei onnistunu mun sähköuunissakaan, täytteen sokerit tosin kärtsäs hienosti.

aleksi kirjoitti...

melkeen voisin sen täytettä koittaa mutta tehä vaikka jonkun muropohjan ihan suosiolla, noi voitaikinat ei vaan onnaa mulla