keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

ja söin kuusi jälkiruokaa

toka jälkkäri, jädeä, suolakinuskia, sitruunaakamaa ja raksuja


En ole koskaan käynyt yhdessäkään Björkkilässä, Farang ja Gaijin kiinnostivat joskus mutta niiden kokoaikanen esillä olo on vienyt niistä kokonaan innon. Tänään pääsin maistelemaan jokusen ruuan Boulevard Socialiin ja Gaijiniin, ruuat oli oikein hyviä (en huono odottanutkaan). Boulevard Socialin annokset ei niin innostaneet paitsi hirvittävän hyvä toisena jälkkärinä ollut jäde suolasella kinuskilla ja ties millä raksuilla. Ruokina saatiin alkuun kurkkudrinkit kummassakin discossa, Boulevard Socialissa herkullinen rapusalaatti, kebua ja "pizzaa" ja jälkkärinä kaksi eri jätskiannosta. Gaijinin ruokina oli possuleipänen, kanatikku ja kaksi jälkirukaa joista toinen oli kummallinen.

Ja söin kuusi jälkiruokaa.


Boulevardin ensimmäinen ruoka, rapusalaattia johon kaadettiin kylmä keitto


 pelkäästään se että pohja on pyöreä ei tee ruuasta pizzaa, hyvä silti


jälkiruokana pieni jätski on kuitenkin vain pieni jätski


Gaijinen kurkkuinen alkudrinkki


sakesta tulee aina kiljunjuonti olo


 possusämpylä oli herkkua


kanayakitorien päälä oli kummaa chilistä tehtyä heinää


vähän kummallisen hailakan värinen jälkkäri, vauvaruokavärinen



Ei kommentteja: