lauantai 22. marraskuuta 2014

vähän jo joulua leipään

yhteustyöleipä 


Aika lentää kuin hirvi, kohta on joulu jo ja viimeksi bloggasin joskus 2004. Yritän seivaa leipäohjeella johon on vähän möyrinyt joulua mukaan



vähän joulua leipä
250 g jauhoja
185 g vettä
15 g siirappia
15 g ruisrouhetta
10 g ruisjauhoa
7 g hiivaa
5 g suolaa
2 g mämmimallasta

Mittaa kaikki aineet yhteen ja vaivaa koneella hyväksi taikinaksi, 10-15 minuuttia. Anna taikinan levätä öljytyssä astiassa pari tuntia. Muotoile leiväksi ja anna noiusta noin tunti. Viillä ja paista 250 asteisessa uunissa, kun leipä alkaa näyttää hyvän väriseltä laske lämpöä ja paista leipään rapea kuori.

piparitaloa






tiistai 4. marraskuuta 2014

muutto

purkit ja pikkuroina valtaa alaa


Ensimmäisestä asunnosta ei ole jäljellä enää juuri mitään, kaveritkin ja tututkin on ehtineet vaihtua. Pari vanhaa pyyhettä jotka vaikuttavat olevan aivan toiselta aikakaudelta, pieni puinen työkalupakki jossa lukee päässä Aleksi täynnä maustepurkkeja ja resuiseksi pesukoneessa äidin tuhoama pehmokoira. Uuden asunnon tavaroissa näkyy omat aikakaudet; vanhoja piirustuksia ja uudempia tauluja, lelurobotteja, rumpukoneita ja tietokone roinaa, hyllyllinen leivontakirjoja ja koukuissa roikkuvat suklaadippaushaarukat, uusimpana parvekkeen pölkupyörän runko ja roikkuvat kenkaat. Nyt tärkeitä tavaroita ja sillon tärkeitä tavaroita joille ei välttämättä enää ole joka päivittäistä tai edes kuukautista käyttöä. Cd-soittimenkin annoin vihdoin pois, ei se ole toiminut varmaan vuosiin.


Ponyo ja Pariisi

 
omakuva



kaapista löytyi puutarhatonttu ja kirppikseltä kuuraketti